Yksityisen sektorin mies- ja naistoimihenkilöiden palkkaero on
edelleen huima, eikä sitä voi selittää
pätevyydellä tai muilla seikoilla, TU:n tutkija Petri
Palmu kertoo.
— Samassa tehtävässä, samalla työnkuvalla ja
työmäärällä työskentelevien naisten
kuukausiansiot ovat yli 10 prosenttia eli keskimäärin 300 euroa
miesten ansioita alhaisemmat.
Tieto käy ilmi Toimihenkilöunionin (TU) keväällä
tekemästä työmarkkinakyselystä, johon vastasi
helmikuussa liki 17 000 ja toukokuussa lähes 13 000
toimihenkilöä.
Palmun mukaan palkkaero alkaa kehittyä jo alle 30-vuotiaille.
Suurimmillaan ero on eläkeiän kynnyksellä
60-vuotiaana.
Noin 2 000 euron alkupalkalla aloittava toimihenkilömies ansaitsee työuran päättyessä keskimäärin 3 500 euroa, kun samalta tasolta aloittavan naisen loppupalkka on tuhat euroa pienempi.
Vieläkin synkemmässä valossa tutkimuksen tulos
näyttäytyy, kun lasketaan, että työuransa aikana
nainen saattaa hävitä miehelle ansioissaan jopa 145 000 euroa
eli pienen asunnon hinnan.
Myös hyväpalkkaisilla aloilla naiset tienaavat selvästi
miehiä vähemmän.
Palmu arvioi, että koska erot lähtevät kasvuun
25—35-vuoden iässä, tuloeroa saattavat selittää
perhevapaat. Naiset jäävät perhevapaille noin
kolmekymppisinä ja putoavat tuolloin urakehityksestä.
Lisäksi naisten vaatimattomuus palkkakeskusteluissa voi vaikuttaa
asiaan.
— Yksi syy voi olla, että naiset eivät uskalla tai osaa
kertoa työnsä todellisesta vaativuudesta ja vaatia parempaa
palkkaa.
TU:n verkkouutiset ja Pro Toimihenkilöunioni -lehti esittelevät
tutkimuksen tuloksia laajemmin syksyllä.
Naisten ja miesten palkkaeroista ja niiden kaventamisesta löydät lisää tietoa netistä muun muassa Samapalkkaisuus.fi -sivustolta.
TU:n verkkouutiset / lähde: TU:n tiedote