Toimintalinja 2009 - 2013 ja vuosikertomukset | TU-klubi | Toimihenkilöunionin verotuksen kehittämistä koskeva kannanotto | TU:n koulutuspoliittiset linjaukset | Katsaus energia- ja ilmastopolitiikkaan 16.3.2009 | Toimihenkilöunionin säännöt 2009

Toimihenkilöunioni - asiantuntijoiden ja esimiesten ammattiliitto

Toimihenkilöunioni TU ry on toimihenkilöiden ammattiliitto. Toimihenkilöunioni toimii työolojen ja työsuhteen ehtojen parantamiseksi sekä jäsentensä työmarkkina-aseman vahvistamiseksi. TU tarjoaa toimihenkilöille työelämän tarpeisiin parhaan turvan ja palvelun. TU on STTK:n suurin yksityisen sektorin ammattiliitto ja Suomen suurin teollisuuden toimihenkilöliitto.
                                                                                                                                              
Toimihenkilöunioni on vahva työelämän vaikuttaja, jonka asema perustuu kattavaan järjestäytymiseen, tinkimättömään edunvalvontaan ja ennakkoluulottomaan yhteistyöhön niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin.

Toimihenkilöunionin jäsenet ovat hyvin koulutettuja osaajia, joita kohdellaan oikeudenmukaisesti työelämässä. Heillä on tukenaan motivoitunut ja toimiva luottamushenkilöiden verkosto sekä liiton osaava ja hyvin palveleva henkilöstö.

Toimihenkilöunioni on suunnannäyttäjä toimintatapojaan ja rakennettaan uudistavassa ammattijärjestökentässä.

· Jäseniä 125 000
· Jäsenyhdistyksiä 261
· Työehtosopimuksia 46
· Aluekeskuksia 9 ja TU-toimisto
· Jäsenmaksu 1,2% palkkatulosta

TU solmii 46 työehtosopimusta teollisuudessa, rakentamisessa ja yksityisissä palveluissa
Teollisuudessa ja rakentamisessa sopimukset kattavat kaikki alat. Palveluiden puolella TU:lla on sopimuksia informaatioteknologian ja median sekä liikenteen aloilla.

Jäsenprofiili: jäsenten sopimusalat
Suurimmat sopimusalat ovat:
· Teknologiateollisuus 25,6 %
· Rakentaminen ja siihen liittyvät alat 15,6 %
· Metsäteollisuus 9,9 %
· Kemianteollisuus 8,3 %
· Elintarviketeollisuus 4,5 %
· Tietoliikenne 12 %
· Energia 2,5%

Jäsenprofiili: jäsenten työtehtävät
Tuotannon ja rakentamisen suunnittelu ja johtaminen
· valmistuksen ja käytön johtaminen ja muut tehtävät
· rakennusvalvonta ja työnjohto
· tuotantoa tukevat palvelut

Suunnittelu, kehittäminen, tuotekehitys, konsultointipalvelut
· tuotekehitys ja tuotantoprosessien kehitys
· laadunvalvonta ja tarkastus
· ympäristöasiain tehtävät
· dokumentointi

Hankinta, kuljetus ja varastointi
· logistiikan suunnittelu
· jakelu- ja käsittelytehtävät
· huolinta, tuonti ja vienti
· hankintojen suunnittelu
· ostotehtävät

Asennus, huolto ja kiinteistöpalvelut
· automaatio- ja tietotekniikkahuolto
· koneiden ja laitteiden asennus ja huolto
· isännöinti
· siivouspalvelut

Asiakaspalvelu ja myynti/markkinointi/viestintä
· asiakaspalvelu ja tuote-esittely ja -neuvonta
· tiedotus ja toimitus
· help desk ja call center

Tietohallinto ja tietoturva
· tietojenkäsittelyn ja tieto- ja teleliikenteen suunnittelu
· sekä niiden käyttö- ja ylläpitotehtävät
· tukipalvelutehtävät

Talous- ja henkilöstöhallinto
· laskentatoimi
· rahoitus- ja sijoitustehtävät
· kassanhoito, laskutus ja perintä
· sisäinen tarkastus
· henkilöstön hankinta ja koulutus
· työsuhde- ja palkkausasiat
· palkkahallinto
· henkilöstöpalvelut
· sisäinen tiedotus
· työturvallisuus
· työterveyshuolto

Toimistopalvelut
· erilaiset sihteeri- ja assistenttitehtävät
· tulkkaus ja käännöspalvelut
· puhelinvaihde
· tietopalvelut
· kopiointi, postitus, lähettitehtävät

Jäsenprofiili: sukupuolijakauma
TU:n jäsenten sukupuolijakauma on varsin tasainen. Naisia on 49 ja miehiä 51 prosenttia.

Jäsenprofiili: koulutustausta
Toimihenkilöunioniin järjestäydytään työtehtävän mukaan. TU:n jäsenet ovat koulutukseltaan muun muassa
· insinöörejä,
· datanomeja,
· laborantteja,
· merkonomeja,
· piirtäjiä,
· teknikoita ja
· tradenomeja.
Yhteinen nimittäjä on hyvä koulutus ja vaativa työtehtävä.

Taustaa ja hallinto
Toimihenkilöunioni on perustettu 18.5.2001, kun Teknisten Liitto TL, Suomen Teollisuustoimihenkilöiden Liitto STL, Rakennusteknisten ammattiliitto RAL ja Svenska Tekniska Funktionärsförbundet i Finland STAF yhdistyivät.

Puheenjohtajana toimii Antti Rinne. Liittokokous järjestetään joka neljäs vuosi. Liittokokouskauden aikana päätäntävaltaa käyttä 61 jäseninen valtuusto ja 18 jäseninen hallitus.


. . . .