AKT hieman ihmetteli yritysten levollisuutta kalliin ja tuhoisan lakon edellä. Satamalakkoa on itse asiassa erittäin helppo käyttää laittomana työsulkuna. Lisäksi syyn saavat niskoilleen lakkolaiset, eivätkä työnantajat. Nyt on jo kuulunut erilaisia syyllistäviä kommentteja, ahtaajat kuulemma saavat niin tähtitieteellisiä palkkoja jo nytkin, että kehtaavatkin vielä vaatia lisää. Perättömiä juttujahan nuo ovat, mutta saattaa ne joku maitoparta uskoakin.
Tällaisessa tilanteessa aina hieman mietityttää, että pitäisikö ottaa käyttöön työnantajapuolen innokkaasti lanseeraama konsepti paikallisesta sopimisesta. Tähän sovellettuna se on täsmälleen sama kuin saarto tai boikotti. Työnantaja 'X':le ilmoitetaan ettei yrityksen tavaratoimitukset eivät liiku minnekään ennen kuin yritys tekee erillisen sopimuksen kuljetuksien ja siirtojen hinnoista ja näiden tekemiseen osallistuvien palkoista ammattiyhdistyksen kanssa. Perustana voisi sitten käyttää vaikkapa näitä yritysten julkisuuteen antamia utopistisia tietoja jonkun ammattiryhmän palkoista, kuten tässä tapauksessa ahtaajien kuukausipalkat voisi edellyttää olevan siinä viiden tonnin pinnassa. Boikotti sitten jatkuu niin pitkään, että allekirjoitus löytyy. Sen jälkeen siirrytään seuraavan yrityksen kohdalle. Näin käydään läpi kaikki tai ainakin suurin osa alan yrityksistä. Sitten voisi jo alkaa neuvotella alalle keskitettyä työehtosopimustakin.
Vanhoilla eväillä ei nykyään enää pärjää, siksi meidänkin on uudistuttava.
